Minulla oli blogi Vuodatuksessa. Tai on se edelleen, salasanan takana ja viimeinen kirjoitus pari vuotta sitten. Sitä blogia en voi enää jatkaa, koska ei se vaan mene niin. Tarve uuden blogin – tarkemmin sanottuna ehkä nettipäiväkirjan – perustamiselle on viime aikoina ollut kohtalaisen suuri, joten tässä se nyt on.
 
Tulen kirjoittamaan kirjoittamisesta, parisuhteesta ja opiskelusta. Varmaan myös urheilusta ja musiikista. Kirjoitan kaikesta siitä, mikä sattuu kulloinkin mietityttämään. Yritän suhtautua positiivisesti asioihin, mutta aina se ei onnistu.
 
Minulla on fyysinen vamma, joka rajoittaa elämääni. Minulla on avomies ja paljon rakkaita harrastuksia. En tule puhumaan tarkemmin vammastani, en kovin tarkkaan kaikista harrastuksistani enkä ainakaan läheisistäni. Kiertelen niiden teemojen kohdalla, jotka viimeksi rikkoivat anonyymiteettini. Mutta yritän silti puhua asiaa.
 
Tänään mieltäni kaihertaa ja sisuksissa kiertää toinen mies. Sama herra sekoitti mielenrauhani jo kesällä. Kuvittelin selvinneeni siitä järkipuheella. Olisi se pitänyt tosin jo oppia, että järkipuhe harvemmin auttaa.
 
Olen onnellisesti avoliitossa. Parisuhdetta takana reilut kaksi vuotta, yhteisen katon alla vuoden. Ihastun jatkuvasti, ohimenevästi ja pinnallisesti. Tai ainakin usein tapaa ihmisiä, joihin voisin ihastua. Mutta ei miltei täydellisessä parisuhteessa tehdä sellaista.
 
En koe, että toisista miehistä viehättymisessä tai pienessä, hetkessä ohimenevässä ihastuksessa taikka pienissä flirtissäkään olisi mitään pahaa. Mutta jos ihastus aiheuttaa omantunnon möyrinää, pitkäkestoisesti ja isolla kädellä, on jossain jotain mätää. En kyllä tiedä tarkkaan, onko se omatunto vai mikä, joka minua kieputtaa.
 
Kai suurin syy tunnemyräkkään on ikäero. Ehkä kokisin tällaisen myräkän ilman omaa parisuhdettakin, kun ikäero on niin suuri. Sillä ei parikymppinen neitokainen vaan voi iskeä silmiään 22 vuotta vanhempaan mieheen. Ei voi, vaikka mies olisi kuinka nuorekas ja mukava tahansa. Ei saa.
 
Turha kai sitä täysin kieltämäänkään on mennä, jos aihe aiheuttaa tällaista huojuntaa.
 
Ehkä kutsun häntä sedäksi, kun ikänsä puolesta voisi sitä olla. Saan sillä oloni vielä sekavammaksi, mutta anti mennä.
 
Tapasin herra Sedän (hyi) ensimmäisen kerran urheiluleirillä viime tammikuussa. Mukava setä oli, mutten ollut loppujen lopuksi juurikaan tekemisissä. Antoi hän tosin meille ”tytöille” intialaista päähierontaa yksien treenien aluksi. Seuraavan kerran tiemme kohtasivat ulkomaille suuntautuneella kisamatkalla kesäkuussa. Ihan vain rento tyyppi ja mukava tuttavuus,kunnes sitten kisojen iimeisen illan partyt, tanssiminen ja lentomatka takaisin Suomeen…
 
En tiedä, kumpi sen aloitti ja oliko se oikeastaan alkanut jo aikaisemmin reissun aikana. Setä haki minut tanssiin ja suostuin, vaikken mikään tanssijatyyppi olekaan. Setä lupasi viedä. Hetken lattialla pyörittyämme setä pyysi minua hieman muuttamaan otettani, jotta homma sujuisi paremmin. Tein pyynnön mukaisesti ja hän sanoi: ”Nyt näyttää paremmalta. Ja tuntuu.”
 
Lentokoneessa istuttiin vierekkäin. Tai samalla rivillä. Meidän välissä oli yksi. Aluksi. Valitin kummallista syömiskäyttäytymistäni reissun aikana ja setä totesi: ”Ootko sä rakastunut?” Vastasin aavistuksen liian nopeasti ”en todellakaan” ja jouduin vielä selittelemään vastaustani, sillä onhan minulla avomies.Selvisi, että sedän kumppani oli pettänyt reissussa ollessamme ja hän oli siis käytännössä eronnut, omien sanojensa mukkaan.
 
Pyysin setää hieromaan äärimmäisen jumissa olevia olleita hartioitani. Vaihdoin paikkaa meidän välissä olleen tyypin kanssa ja koin elämäni rentouttavimman lentomatkan, kun sain samalla hartiahieronnan. Hieronnan päätteeksi setä silitteli hetken selkääni ja kysyi erittäin pehmeällä ja ihastuttavalla äänellä: ”Nukutko sä?”
 
Pelottavinta tässä kai on, että oikeasti muistan meidän keskustelut kesäkuulta.
 
Nyt viikonloppuna tapasin sedän taas (näimme me yksissä kisoissa ja yhdellä leirillä tässä välissä, ohimennen ja nopeasti). Setä oli leirillä lajini vastuuvalmentajana. Täytyy kyllä todeta, että onneksi hän ei ole oikeasti minun valmentaja. Oma valmentajani ei kuitenkaan ollut matkkassa mukana enkä ollut saanut kunnolla treeniohjelmaa, joten pyysin setää kertomaan, mitä tekisin tänä aamuna treeneissä. Setä pisti minut tekemään voimaliikkeitä ja tuli välillä katsomaan myös minun tekemistäni, kun muilta urheilijoilta ehti. Tiedän, että kosketukset liittyivät minulle vieraiden liikkeiden neuvomiseen ja tutuissakin liikkeissä lisäohjauksen antamiseen. Mutta minusta käsi pysyi lantiollani, kyljelläni ja reidelläni hieman liian pitkään senkin jälkeen, kun asia oli minulle jo valjennut. En pistä sitä kuitenkaan pahakseni, en suinkaan. Sitähän minä koko viikonlopun kaipasin – läheisempää yhteyttä häneen.
 
Mutta. Minä seurustelen. Ja vaikken seurustelisikaan, olisi setä minulle auttamattomasti liian vanha mies. Mitähän kaikki tutukin ajattelisivat?
 
Sellaista vaihtoehtoa on turha edes spekuloida. Haluaisin vain unohtaa koko sedän. Tai en koko setää, sillä hän on tosissaan hyvä tyyppi, mutta jos vähän vähemmän häiritsevästi ajatuksissani kävisi, niin arvostaisin kovasti.
 
Huh. Olipahan kirjoitus näin alkuun.