Avomiehelläni on tänään synttärit. Olen hehkuttanut niitä jo pari viikkoa. Hän taitaa uskoa, että minulla on jokin superöveri suunnitelma.
 
Onhan minulla suunnitelma, yllätys ja kaikkea, mutta ei se ehkä olisi vaatinut parin viikon nostatusta. No, onpahan ollut hauskaa, kun olen saanut hänet miettimään, mitä ihmettä meinaan tehdä. Enpäs kerrokaan.
 
Puoliskoni on ollut hyvin perinnevastainen monissa asioissa. Pari kertaa olen kysynyt, mentäisiinkö kihloihin. Kesällä – toisen kysymykseni jälkeen – hän oli jo melko suostuvainen. Kuulostaa typerältä, mutta koko homma kaatui siihen, kun emme löytäneet miellyttäviä sormuksia. Ja minä luovutin.
 
Mieheni haluaisi jotain erilaista, ei perinteistä tylsää metallisormusta. Hän halusi puisen tai kivisen. Puusormukset eivät kestä jatkuvaa käyttöä ja kivisormukset, joita kävimme katsomass,a olivat rumia.
 
Tällä viikolla hän sanoi, että hääreili kuulostaisi hyvältä vaihtoehdolta. Hääreili? Meinaako hän, että menisimme naimisiin?
 
Yritin vähän ottaa selvää, mitä hän sillä oikein tarkoittaa. Tuntui hetken siltä, ettei hän edes ymmärrä, mikä häämatkan – tai hääreilin – idea on. Mutta nyt en kyllä jätä tätä tähän, kun hän kerran itse otti aiheen puheeksi. Odottelen vielä vaan pari päivää sopivaa hetkeä. Ehkä se voisi olla tänään, synttäreiden kunniaksi.
 
Niin, luovutin koko kihlautumis- ja hääasian suhteen siksikin, etten joka hetki jaksa luottaa suhteemme kestävyyteen. En jaksa luottaa siihen ihan itseni takia; siksi, että elen välillä epävarma tunteistani ja ihastun jatkuvasti, kuten jo täälläkin olen kertonut. En haluaisi mennä naimisiin ja erota parin vuoden kuluttua. Ehkä on asiallista tunnustella vielä.