Mies puhui ystävänsä kanssa puhelimessa: ”Tuutko sä tänne?”
Minä ajattelin mielessäni: ”Älä tuu. Älä tuu. Älä tuu.”
 
Miksi? Minähän se olen, joka on sanonut, että ystävät ja tuttavat, perheenjäsenet ja vaikka ihan vieraatkin ovat meille tervetulleita, sen kun tulee vaan. Ja majapaikka löytyy tarvitsevalle. Ehkä kuitenkin kaipaan ennakkovaroituksen. Vähän pidemmän kuin kaksi tuntia. Ei siksi, että ehtisin pistää paikat kuntoon ihmisten katseita varten, vaan siksi, että ehdin suhtautua muutokseen, joka niin julmasti tunkee aikatauluihini. Jos olen mielessäni suunnitellut pitäväni rauhallista koti-iltaa, itsekseni (tai kahden mieheni kanssa), en pidä siitä, että joku tunkeekin reviirilleni.
 
Tässä olen kyllä muuttunut. Ja toisaalta ongelma on varmaan siinäkin, kuka tulee reviiriäni uhkaamaan. Jos veljeni tai ystävättäreni soittaisi, että hän on täällä viiden minuutin päästä, ei minulla olisi mitään sitä vastaan. Jos joku pyytää minut luokseen ”nyt heti”, lähden ongelmitta, jos ei ole mitään ihmeempää suunniteltuna.
 
Mutta jos miehen ystävä, joka on kyllä ihan mukava ihminen, tulee tänne parinkaan tunnin varoitusajalla, minä en jaksaisi sitä. Saan kuunnella koko illan vauhkoamista ja turhan tärkeää keskustelua aiheista, jotka eivät minua kiinnosta. Tai vaikka kiinnostaisivatkin, argumentit ja mielipiteet saavat pääni sauhuamaan. Kotirauhani on mennyttä, enkä enää osaa keskittyä tekemään itsekseni jotain. Ainakaan mitään hyödyllistä.
 
Olen viime päivinä syönyt liikaa karkkia. En ole tehnyt itselleni mitään lupauksia karkkien tahi herkkujen määrästä, eli sinänsä ei ole syytä morkkikseen ja huonoon omaantuntoon. Alan kuitenkin tuntea sen jo olossani, että nyt on kiskottu liikaa turhia hiilareita kunnon ruuan kustannuksella. Meillä on ollut karkkia pikkuisen liian helposti saatavilla ja sitä on sitten tullut mussutettua. Kun vatsan on täyttänyt karkilla siinä ruuantekoa suunnitellessaan, jää ruoka tekemättä, kun ei enää nälkäkään ole. Eikä sitä muutenkaan niin kovin mieluusti tee vain yhdelle ihmiselle ruokaa.
 
Tänään havahduin siihen kunnolla. Kävin aamupäivällä urheilutreeneissä ja kotiin tullessani söin tomaatin. Sitten aloin miettiä, mitä muuta ruokaa saisin itselleni lounaaksi väännettyä. Kävelin laukulleni ja otin eilen ostamani puolikkaan suklaalevyn viereeni. Söin suklaan, eikä enää ollut nälkä. Terveellinen urheilijan lounas?