Avomiehen kanssa hankimme isomman asunnon, kodin, jossa on tilaa tulevaisuudelle ja sen mukanaan tuomille tilantarpeille. Samaan aikaan ajan itseni taas tähän, samaan vanhaan solmuun. Miksi minä teen tämän? Miksi leikin tulella uudestaan ja uudestaan? Enkö voi jo luopua leikistä ja heittää tulitikut nurkkaan?

 

En näköjään. Kerjään huomiota ja heittelen huomiota takaisin. Minä olen yleensä se, joka laittaa pelin liikkeelle. Mutta sen jälkeen olen huono pelaaja kentällä. Yritän syöttää takaisin samalla mitalla, mutta epäonnistun surkeasti. Palautukset ovat lässyjä ja pelin dynamiikka kärsii. Silti aloitan aina uudestaan ja saan toisen lähtemään leikkiin mukaan.

 

Typerää, vihjailevaa huulenheittoa, jonka välissä on vakavia lauseita, paljastuksia itsestä ja elämästä. Sellaista se on. minä yritän pysyä asiallisella linjalla, toveripohjalla, huulenheiton ja hyvänpäiväntutun välimaastossa, mutta hän heittää yhtäkkiä sekaan, että hänelle elämässäon käynyt usein niin, kaikki ihmiset jättävät kerralla. Tai kärpäsenmetsästyksen lomassa puhuu rohkeastiyrittämisestä ja pakkien saamisesta. Minä siinä tasapainoilen, kallistuako vitsiniekaksi (noloa ja lapsellista) vai tarjotako ymmärrystä.

 

En tiedä. En todellakaan tiedä, mitä tämän asian kanssa taas teen. Harkitsin jo sanovani suoraan, kertovani, että hän pistää minussa tällaisia virtauksia liikkeelle. Että jännitän hänen seurassaan, sellaista ihastuttavaa, kihelmöivää jännitystä. Että jos vain tilanne olisi toinen, useampi asia olisi toisella tavalla, olisin puolikkaasta sanasta hänen.

 

Pelkään, että se kaikki näkyy. Pelkään punastelevani, kun istun hänen seuranaan hotellihuoneessa ja joku toinen osuu paikalle, kysyy, mitäs täällä. Ja minä vastaan, muka viattomana, olleeni vain tylsistynyt ja seuran kaipuussa ja tulleeni toisen samanmoisen seuraksi. Tottahan se, mutta entä ne muut syyt. NE salatut syyt. Syyt, joita en pysty kyllä ikinä sanomaan ääneen. En, koska kaikki jossit eivät tule koskaan muuttumaan.

 

(Sainpas monta metaforaa taas tähänkin tungettua. Helpompi puhua niin, sanat eivät riitä kirjaimellisuuksiin.)