Näen aika selkeästi käytökseni typeryyden ja sen, mihin se voi johtaa. Olen nähnyt jo jonkin aikaa. Silti jatkan samaa rataa, vaikka vähän tietoisestikin yritän tehdä toisin.

 

Kriisiydynkö vain kriisin vuoksi? Onko minusta hauskaa, kun on ongelmia? Pitäisikö vaan nauttia niistä hyvistä ja hymyilyttävistä hetkistä ärsytyksen ja raivon kustannuksella? Teenkö minä tämän tahallani? Yritänkö vaan saada varmistusta siihen, ettei mies katoa viereltäni?

 

Niistä kivoista hetkistä huolimatta alan olla vakuuttunut siitä, etten oikeasti jaksa vaan tätä enää. Mutta heti, kun keskustelumme kallistuu reunalle ja mies pelästyy (”enää ei oo lepposaa”), peräännyn ja silittelen ja vakuuttelen, etten minä eroon hänestä tahdo, että yritetään vaan vielä, ehkä minulla on muuten elämässä niin ärsyttävää ja hankalaa ja ei nyt tehdä mitään radikaalia. Samaan aikaan kuitenkin mietin, että oikeastaan tahdon juuri sitä. Eroon tästä suhteesta. Mutten voi sanoa sitä, koska en tahdo satuttaa häntä. Ehkä oikeasti yritän vaan vetää tämän tilanteen niin pitkälle, että hän itse pistää pelin poikki. Mutta satuttaahan sekin. Molempia. Kai minä silti jotenkin muka ajattelen, että se olisi pienempi taakka omalletunnolleni. Siis se, etten olisi yksiselitteisesti paha ja ilkeä ämmä, joka jättää miehensä ja hajottaa tämän sydämen. Jos se en olisikaan minä, joka lopettaa suhteen, en olisi vastuussa tapahtuneesta. Vaikka tällä toiminnalla minä olen eniten vastuussa kaikesta.

 

Joko minä jään loppuelämäkseni kiinni tähän parisuhteeseen, josta en osaa päästää irti ja josta valitan jatkuvasti, tai sitten mies kyllästyy ailahtelevuuteeni ja jättää minut. siinä ne kaksi tulevaisuuden skenaariota, jotka näen tällä käytökselläni mahdollisiksi. Kummassakin tilanteessa molemmat osapuolet taitavat kärsiä ja hävitä. Järkevin ratkaisu varmasti olisi lopettaa touhu, ennen kuin se on mennyt liian pitkälle. Mutta se on ehkä se vaikein vaihtoehto.

 

Etäsuhde ei ainakaan helpota tätä tilannetta. Päätettiin pistää asiat lepotilaan ja jatkaa ehlmikuussa. Eipä ole helppoa sekään.

 

Ryven tarpeettomasti itsesäälissä, en uskalla kohdata vaikeita asioita, olen surkea aikatauluttamaan, liian sulkeutunut ja vaikka mitä muuta vielä. Nukkua voisi.