Ajatukset parisuhteestani ovat aika samat kuin edellisessä kirjoituksessa. Erona lähinnä se, ettei tällä hetkellä ahdista. Ei tunnu miltään.

 

Asun miehen kanssa ja se on ihan ok, ei herätä mitään sen kummempia tunteita. Tai no lähinnä ärsyttää, kun tavarat vaihtavat paikkaa minulta kysymättä, eikä ruokaostoksista tai ruuanlaittoajoista tai muusta osata keskustella. Niistä keskusteleminen on myös hieman haastavaa, koska miehen tämänhetkkinen työ on sen verran epäsäännöllistä, ettei hän töihin mennessään yleensätiedä, milloin pääsee kotiin. yleisesti ottaen kaikki on kuitenkin ihan ok, emmekä toisaalta edes näe toisiamme hirveän paljoa (ehkä siksi onkin ihan ok…).

 

Asumme yhdessä, kyllä. Mutta jos jotain olen viime aikoina oikeasti ymmärtänyt, niin sen, etten minä rakasta häntä. välitän, mutten rakasta. Ystävätär kysyi tätä asiaa pari päivää sitten ja vastasin suoraan, yhtään miettimättä: ”en”.

 

Sanoin hänelle, etten tällä hetkellä suuremmin kärsi tästä tilanteesta, joten en myöskään osaa tehdä asialle mitään. Ystävätär kysyi, eikö se ole hieman epäreilua miestä kohtaan, jos hän rakastaa kuitenkin minua. Kyllä, kyllä se taitaa olla. Mutten tahtoisi loukata häntä.

 

Voisin tällä hetkellä olla miehelle vaan ystävä, ehkä jopa kämppis. Siltä minusta ainakin tuntuu. Mutta parisuhteemme ei tule toimimaan. Minä en halua viettää hänen kanssaan loppuelämääni (en edes muista, milloin viimeksi käytin kihlasormusta). Mutten tiedä, miten sanoa se. En haluaisi loukata ja satuttaa, mutta se taitaa olla ainut mahdollisuus.

 

Onko minun lopetettava tämä? Entä jos sittenkin suhde voisi vielä muuttua?

 

Haluan rakastua. Kaipaan sitä tunnetta. Katselen melkein jokaista vastaantulevaa miestä ”sillä silmällä”. Toiseen rakastuneena olisi helpompi lähteä. Ei siksi, ettenkö pärjäisi yksin – pärjään vallan mainiosti , vaan siksi, että olisi joku oikea syy. Sellainen syy, jonka mieskin ehkä ymmärtäisi.

 

Lueskelin jotain nettikeskustelua äärinmäisen samankaltaisista tilanteista kuin omani. Oikeastaan pelottavan samankaltaisista. Siellä useampi sanoi, että vaikka he haluavat pois epätyydyttävästä suhteestaan, heitä häiritsee kauheasti ajatus puolisosta jonkun toisen kanssa. Minua ei häiritse. Tai joo, jos näen miehen juttelevan jonkun kanssa ja ajattelen siinä olevan jotain muutakin, se tuntuu kummalta. Lähinä ehkä olen kateellinen sille toiselle, koska mies ei enää puhu minulle samalla tavalla. Mutta jos ajattelen meidän eroavan ja sen jälkeen näkisin miehen jonkun toisen kanssa, se ei ole minulle tällä hetkellä ajatuksen tasolla mikään ongelma. Tiedä sitten, jos(kun) se tilanne oikeasti olisi, miten rennosti suhtautuisin.