Tällä hetkellä elämäni tuntuu rullailevan todella hyvin, ihan vaan omalla painollaan. Paljoa ei tarvitse polkaista, kun mennään jo vauhdilla eteenpäin.

 

Tuntuu siltä, että suhteeni universumin kanssa on hyvin tasapainossa ja antoisa. Suurin piirtein ehdin ajatella, että tälle asialle pitäisi tehdä jotain, kun asia onkin jo järjestyksessä. Mietin, että tarvitsisin rahaa: valmentaja sanoo seuran maksaneen minulle kaikki alkuvuoden kuittini (500 e) ja sähköpostiin tupsahtaa varsin rahakas keikkatyötarjous. Mietin, että pitäisi soittaa parille ihmiselle, ja he soittavatkin minulle. Asiat, joita minulla heille oli, järjestyvät täydellisesti.

 

Opiskelu on kerrankin ihan mukavaa (oho, en vieläkään ole katsonut, oliko huomiselle luennolle tehtäviä…) ja jopa palauttelen edellisten kurssien rästissä olevia juttuja. Yöunet eivät karkaile minulta mitenkään hallitsemattomasti, eikä yksinäisyys ole musertavaa, vaikka säännöllisiä sosiaalisia kontakteja ei oikein olekaan.

 

Tällä hetkellä minä voin sanoa rehellisesti nauttivani elämästä – joka hetkestä.

 

Uusi kotini on kiva, jaksan jopa tehdä kotitöitä. Lähden ajoissa (etuajassa) luennoille, käytän julkisia, enkä vaan kulje laiskasti taksikortilla. Jännitän sosiaalisia kontakteja, tietysti, mutta en liikaa. Kaupassa käyminen ei ole ylitsepääsemättömän vaikeaa ja pullotkin muistan palauttaa.

 

Kunpa tämä jatkuisi näin. vielä ainakin pari kuukautta, kiitos.

 

Ainut, mihin tällä hetkellä toivoisin vähän nopeampaa muutosta, on urheiluvammani paraneminen. Rasittavaa, kun ei ole kroppa täydessä toimintakunnossa.