Olen vähän reilun puolen vuoden ajan etsinyt suhteellisen aktiivisesti ja täysin tosissani itselleni miestä, siis niin kuin parisuhdetta. Tahdon elämääni jonkun, joka välittää ja josta välittää. Tahdon tuntea oloni turvalliseksi ja rakastetuksi toisen ihmisen vierellä.

 

Viime kesänä, reilu vuosi sitten, yksi miespuolinen tuttavani arveli, etten pysyisi kauaa sinkkuna. No, enhän minä nyt vieläkään kauaa ole sinkku ollut (vuosi ja… jokunen kuukausi), mutta enpä olisi ihan niin luottavainen noiden tulevaisuuden näkymien suhteen. Okei, olen tämän puolen vuoden aikana käynyt treffeillä viiden miehen kanssa. Yhdestä sain kaverin ja yhdestä… Niin, seksikumppanin.

 

Olen myös ihastunut pari kertaa, vaikka välillä ehdinkin jo miettiä, mahdankohan enää edes ihastua kehenkään, kun pitkään aikaan sitä ei ollut tapahtunut. Minä siis ihastun suhteellisen helposti. Vähän liiankin helposti. Enkä edes osaa määrittää, minkä tyyppisiin miehiin. Tai no, mukaviin.

 

En tiedä, johtaako tällainen etsintä oikeasti mihinkään. Mutta kai etsimällä on paremmat mahdollisuudet kohdata sopiva mies kuin sillä, ettei tapaisi koskaan ketään.

 

Toisinaan ajattelen, että ehkä en vaan löydä enää ketään. Lukiossakin kirjoitin elämäkertani, johon siis piti kuvitella itselleen tulevaisuus. Siinä tulevaisuudessa ei ollut juurikaan miestä. Ei siksi, etten olisi silloin halunnut, vaan siksi, etten uskonut ikinä löytäväni ketään.

 

Mutta minä ihastun siis helposti. Saatan päätyä heittämään puoliviatonta flirttiä jonkun kanssa ja kohta olenkin siihen jo ihan lääpälläni. Tuntuu välillä siltä, että miesten ei tarvitse kuin vähän kiinnittää huomiotaan minuun, niin olen jo myyty. Mutta ei se oikeasti mene sentään ihan niin. En minä kaikkiin miehiin ihastu. Yleensä vaan aika vääriin tyyppeihin, eli niihin, jotka ovat minua reilusti vanhempia ja/tai varattuja.

 

Viime viikonloppunakin sellainen vähän vanhempi mies, ehkä joku reilu nelikymppinen, vietti kanssani useamman tunnin. Taisi siinä pientä flirttiäkin olla ilmassa, kun ulkopuolisetkin piti selvästi oleiluamme vähän epäilyttävänä. Minä sitten koko seuraavan päivän odotin näkeväni hänet, koska olin taas jo jokseenkin hullaantunut. Hänpä oli lastensa (ja oletettavasti myös vaimonsa) kanssa Puuhamaassa. Että silleen.

 

syksyllä aion osallistua aiempaa aktiivisemmin opiskelijarientoihin. Josko ehkä sieltä löytyisi joku…