Huh, miten iloinen oikeasti olenkaan siitä, että olen kohdannut Kooderin.

 

On upeaa tuntea, että tuo ihminen, josta minä pidän, pitää myös minusta. Että se haluaa viettää aikaa kanssani, on kiinnostunut ajatuksistani ja kuulumisistani.

 

Hassua on, että oikeasti näimme ensimmäisen kerran vasta vähän reilu 2 viikkoa sitten. Tuntuu siltä, että olisin tuntenut Kooderin jo vaikka kuinka pitkään. Olen aika varma, että olisin kiinnostunut Kooderista niinkin, että olisimme tavanneet vaan jossain satunnaisesti livenä. Toki se, että tapasimme deittisivuston kautta, helpotti ja nopeutti joitain asioita: siitä jäi pois sellainen… No, en edes tiedä, miten se oikeasti tapahtuu, että ilmaistaan jollekin jossain tavatulle ihmiselle, että ollaan siitä kiinnostuneita. Näin kirjoitin viime syksynäkin: ”Rehellisesti sanoen, tuskin minä enää ikinä öydän parisuhdetta, koska en osaa ilmaista ihastustani enkä tehdä asialle mitään. Joten ihan helvetin sama. Yksin sitä ollaan kuitenkin, vaikka ihastuisinkin johonkuhun, joka olisi teoriassa mahdollinen.”

 

Nyt olen aika varma, että tästä kyllä kehittyy suhde. Milloin edes tapailu muuttuu suhteeksi?

 

Kooderin mielestä yhdessä ruuanlaitto on ’liikkistä’. Harrastimme sitä viikonloppuna ja tulevana taas. Minusta tuntui hyvältä, kun hän sanoi tutustuvansa veljiini mielellään ’ennen pitkään’. Siitä tuli olo, että hänkin uskoo tämän jatkuvan. Ehkä piakkoin pitää keskustella suhteemme tilasta.